Kilpailukutsu

HÄMEEN KOMPASSI-VIESTI  tiistaina 14.6.2022 klo 18.00

 

Osuudet, sarjat ja alustavat matkat:

  1. osuus D14
  2. osuus H/D12TR
  3. osuus D10RR
  4. osuus H/D10RR
  5. osuus D12TR
  6. osuus H/D14

Joukkueen koostumus:

Viestissä on kuusi osuutta, joista kolme tytöille ja kolme pojille. Poikien osuuksilla saa juosta tytötkin.

Viestiin on myös mahdollista osallistua pienten seurojen (Suunnistusliiton farmisopimuskelpoiset seurat) osalta yhdistelmäjoukkueilla. Yhdistelmäjoukkueen nimessä tulee mainita lyhenne kaikista niistä seuroista, joista joukkueessa on juoksijoita. Lähtö- ja tuloslistoissa joukkueen perässä on tunnus Y.

Kilpailuun on mahdollista osallistua myös joukkueella, joka ei täytä edellä esitettyjä ikä- ja sukupuolirajoituksia (tunnus U), jotta kaikki halukkaat pääsevät mukaan. Myös Hämeen alueen ulkopuoliset seurat ovat tervetulleita viestikisaan(U). Toivotamme erityisesti tervetulleiksi Satakunnan ja Etelä-Pohjanmaan seurat. Kaikissa mainituissa tapauksissa joukkueet suunnistavat normaalisti viestin alusta loppuun. Virallisten tulosten ulkopuolella suunnistaminen ilmoitetaan mieluiten jo ennen kisaa (kistaok@gmail.com), mutta viimeistään kilpailukeskuksen infossa ennen lähtöä.

Y-joukkueet osallistuvat kisaan samanarvoisina seurajoukkueiden kanssa.

Ilmoittautuminen:

Irman kautta viimeistään ke 8.6.2022. Jälki-ilmoittautumiset su 12.6.2022 klo 23.59 saakka korotetuin maksuin.

Yhdistelmäjoukkueet ja U-joukkueet voivat ilmoittautua viimeistään keskiviikkona 8.6.2022 myös sähköpostitse: kistaok@gmail.com. Jälki-ilmoittautuminen näille joukkueille on mahdollista sunnuntaihin 12.6.2022 klo 23.59 mennessä korotetuin maksuin

Juoksujärjestykset:

Juoksujärjestykset ilmoitetaan Irman kautta emit-numeroineen viimeistään su 12.6.2022 klo 23.59. Viime hetken muutokset kilpailukeskuksen infoon (5 €/muutos).

Sähköpostitse ilmoittautuneet ilmoittavat myös juoksujärjestyksen (ja emit-numerot) sähköpostitse (kistaok@gmail.com) viimeistään sunnuntaina 12.6.2022 klo 23.59.

Osallistumismaksu:

60 € / joukkue, jälki-ilmoittautuneet 90 €/joukkue.

Joukkueiden osanottomaksut maksetaan Irman kautta. Sähköpostitse ilmoittautuneille joukkueille lähetetään lasku ilmoittautumisen jälkeen ja se tulee maksaa ennen kilpailua.

Leimausjärjestelmä:

Emit. Kilpailukortin numero on ilmoitettava juoksujärjestyksien yhteydessä Irmassa. Jos numeroa ei ole ilmoitettu, järjestäjä varaa vuokrakortin. Vuokrakortin (3 €) voi noutaa infosta.

Opastus:

Kilpailukeskus sijaitsee Eräharjun metsästysmajalla. Navigointiosoite on Ulvaantie 135, Ikaalinen. Opastus kisapaikalle alkaa Palinperäntien ja Vasuntien risteyksestä. Ajoaika opastuksen alusta kilpailukeskukseen n. 5 min.

Kilpailukeskus:

Eräharjun metsästysmaja. Kilpailukeskuksessa on kahvila, jossa on tarjolla pientä purtavaa.

Lähtö:

Yhteislähtönä klo 18.00. Osuuksien 2-6 viestinviejät lähtevät myös ”yhteislähtönä” kärkijoukkueen vaihtaessa.

Kartta:

Suunnistuskartta, mittakaava 1:7500, käyräväli 5 m. Kartta on päivitetty ja tulostettu 6/2022.

Maasto:

Harjumaastoa, polkuja.

Toimihenkilöt:

  • kilpailunjohtaja ja tiedustelut: Kristiina Oksanen, puh. 040-701 7698, kistaok@gmail.com
  • ratamestari: Jukka Pohjonen ja Harri Vehkalahti

Tervetuloa uudenmalliseen Kompassi-tapahtumaan!