Kausi 2022 alkaa!

Aloitamme kevätkauden pääsiäisviikosta johtuen poikkeuksellisesti keskiviikkoiltana 13.4. yläkoulun piha-alueella. Ryhmiin ilmoittautuminen alkaa klo 17.30 ja yhteinen aloitustilaisuus Viikareille eli aloittajille ja Vintiöille klo 18.00. Olemme ulkona, mikäli ei ole aivan kaamea keli! Mukana on tietenkin myös suunnistusharjoitus, joten ota ulkoiluun sopivat varusteet.

Harjoituksia pidetään Viikareille ja Vintiöille viikottain kevätkaudella kesäkuun puoleenväliin saakka. Syyskausi alkaa elokuun alkupuolella ja se jatkuu syyskuun lopulle. Harjoituksista tiedotetaan Nouskin sivuilla. Olethan tarkkana ajankohtien kanssa. Tehotiimillä on omat WA-ryhmänsä ja heidän harjoitukset jatkuvat läpi kesän.

Harjoituksiin osallistuminen on vapaaehtoista mutta ahkeraa harjoittelijaa palkitaan eri tavoin:

Suunnistuskoululaiset eli Viikarit ja Vintiöt saavat kannustepalkintoja sen mukaan, kuinka ovat ottaneet osaa suunnistuskouluun, iltarasteille tai kilpailuihin. Nouski-passin etusivulle kerätään tarroja suunnistusharjoituksista ja päivämääriä iltarasteista ja kilpailukerroista. Kun merkintöjä on tietty määrä, saa palkinnon ryhmän ohjaajalta. Kauden päätöstilaisuudessa palkitaan vuoden Vintiö-suunnistaja, joka on nuori, joka on saanut eniten tarroja Vintiö-passiinsa. Vuoden Viikari-palkintokin jaetaan osin harjoitusaktiivisuuden perusteella, mutta sen saamiseen on muitakin kriteerejä, jotka selviävät toimintalinjausta lukemalla.

Tehotiimissä on erilainen järjestelmä: siinä kannustetaan itsenäiseen harjoitteluun, halukkaille annetaan harjoitussuunnitelma ja annetaan ohjeita sen noudattamisessa. Tehotiimiläisillä on halutessaan käytössään myös nettiharjoituspäiväkirja.

Talvikaudella seuramme järjestää saliharjoitukset liikuntahallilla torstaisin klo 18-19. Harjoituksiin ovat tervetulleita kaikenikäiset. Harjoitukset koostuvat verryttelyistä, venyttelyistä, juoksukoordinaatioista, lihaskunto-osiosta sekä joka kerta järjestettävästä suunnistusosiosta.

Jokainen ryhmäläinen maksaa seuran toimintamaksun. Uudet suunnistajanalut saavat käydä tutustumassa harjoituksiin kaksi ensimmäistä kertaa ilmaiseksi. Toimintamaksu on kaudella 2022 60 euroa/nuori aina 21-vuotiaaksi saakka. Toimintamaksu sisältää:

  • osallistumisoikeuden kaikkiin seuran järjestämiin harjoituksiin mukaan lukien talven saliharjoitukset
  • vakuutuksellisen NuoriSuunta-kortin, joka toimii kilpailulisenssinä ja vakuutusturvana harjoituksissa 14-vuotiaaksi saakka, 15-sarjalaiset ja vanhemmat lunastavat lisenssinsä itse
  • osallistumismaksut kaikkiin haluamiisi kilpailuihin kauden aikana (ei rastiviikkoja)
  • Sata-Häme -rastit sisältyvät toimintamaksuun 18-vuotiaaksi saakka, myös mukana kulkeva vanhempi saa osallistua iltarasteille.
  • Tähtiseura-tasoisen ohjauksen harjoituksissa
  • seuran jäsenmaksun

 

Kuten jo aiemmin mainittiin, seura kannustaa osallistumaan kilpailuihin mutta se ei ole mukana olemisen ehto.