iknv.fi

Ratamestarin lausunto

 Ratamestarin lausunto

XIII Jämin Suunnistusmaraton on saanut jälleen n.650 suunnistajaa liikkeelle perinteiseen suunnistuskauden päätöstapahtumaan.

Lähtö tapahtuu Jämi-areenan takaa valvoja Pentti Hämäläisen haulikonlaukauksella klo 11. K-pisteelle juostaan 200m ja suunnataan siitä loivaan alamäkeen Jämin kankaille. Tänä vuonna suunnistetaan hyvin tasaisilla jäkäläkankailla kumpareikkojen lomassa. 10 km ja pidemmät radat kulkevat myös hiukan suokalliomaastoissa. Kalliot ovat hyväkulkuisia, suot vaihtelevia ja kierrettävissäkin. Jäkäläkankaat ovat kauttaaltaan hyväkulkuisia ja nautinnollisia edetä.

Kartta on ajantasaistettu lokakuussa eli hyvin ajantasalla ja paikkansapitävä. Toki täytyy muistaa että ollaan puolustusvoimien harjoitusalueella ja vielä muutama päivä sitten oli käynnissä sotaharjoitukset, joten on mahdollista että maastosta löytyy jokin uusi kartalle merkitsemätön kulku-ura. Myös joitakin niin heikkoja traktorin ajouria saattaa löytyä, joita ei ole kartalle merkitty vaikka saattavat näkyä paikoitellen jäkälikössä selvästi.

Suunnistus vaatii paikoitellen tarkkuuta koska nyt suunnistetaan Jämin alueen pienipiirteisemmissä maastonosissa. Kilpailussa käytetään perhos- ja salmiakkihajontaa ja keskusrasteilla on myös huoltopisteet, joten leimaus ensin ja sitten vasta juomat, ettei leimaus pääse unohtumaan!

Huolellisuutta myös hajontalenkkien oikeaan kiertosuuntaan!

Nautinnollista kisailua totisesti tai retkeilymielellä!

Ratamestari Jukka Pohjonen




iknv-net