iknv.fi

Toimintalinjaus

Logo nouski

Ikaalisten Nouseva-Voima


Toimintalinjaus 2017 / nuorisojaosto

Sinetti-logo

Tavoitteet

Ikaalisten Nouseva-Voiman sääntöjen mukaisena tarkoituksena on ”jäsentensä ruumiillisen kunnon ja henkisen vireyden kehittämisen ja ylläpitämisen avulla kasvattaa heistä työkykynsä ja henkisten ominaisuuksiensa puolesta yhteiskunnalle hyödyllisiä kansalaisia, tarjota heille terveitä vapaa-ajan harrastuksia sekä edistää toiminta-alueellaan seuran tarkoituksen mukaista toimintaa”. Myös nuorisojaosto tavoittelee toiminnallaan näitä tavoitteita.

Eettiset pelisäännöt

Nuorisojaoston toiminnassa tukeudutaan vahvasti suunnistusliiton Reilua peliä rasteilla – teemoihin sekä Nuoren Suomen arvoihin. Onhan seuramme sinettiseura.

1. Jokainen voi suunnistaa omalla tasollaan

Jokaisella toimintaan osallistuvalla on mahdollisuus suunnistaa kilpailuissa ja kuntorasteilla omalla tasollaan. Tarjoamme jäsenillemme monipuolisia ja moniarvoisia mahdollisuuksia osallistua seuratoimintaan, kuten ohjaajana toimiminen, erilaisten kilpailujen järjestämiseen liittyvät tehtävät sekä mahdollisuus yhdessäoloon talkoiden, leirien ja kilpailumatkojen merkeissä. Pääasiana on kuitenkin mahdollisuus harrastaa suunnistusta. Toivomme kaikkien jäsentemme kokevan suunnistuksen on kannustavana, kasvua ja kehitystä tukevana toimintana, jossa korostuvat tasavertaisuus ja leikinomaisuus.

2. Suunnistaja huomioi kanssaharrastajat ja ympäristön

Suunnistaja on esimerkkinä muille ja toimii reilun pelin periaatteita noudattaen. Jokaisen ryhmän ja heidän vanhempiensa ja ohjaajiensa kanssa käydään pelisääntökeskustelut. Näiden pohjalta toimivat kaikki: lapset, ohjaajat ja vanhemmat. On myös lupa puuttua sellaiseen käytökseen joka rikkoo näitä sovittuja sääntöjä. Tähän teemaan liittyy myös kestävä kehitys ja sitä toteutamme näkyvimmin suunnistusvaatteiden ja -jalkineiden kierrättämisenä sekä mm. kimppakyydeissä. Näin voimme toimia ympäristökasvattajana ja lisätä ympäristövastuullista käyttäytymistä.

3. Suunnistus edistää terveyttä ja hyvinvointia

Suunnistus edistää fyysistä, henkistä ja sosiaalista hyvinvointia. Doping, tupakka, alkoholi ja huumausaineet eivät kuulu suunnistukseen eivätkä nämä ole olleet seurassa ongelmia. Pelisääntökeskustelujen myötä kaikkien seuran jäsenten sekä muiden tapahtumapaikoilla olevien odotetaan omalla käyttäytymisellään huomioivan edellä mainitut, sopimattomat tavat ja luovan hyvinvoivan ja kannustavan yhteisön.

Seuratoiminnan tavoitteet

Harjoittelussa pyritään nuorten suunnistajien taitotason ja fyysisen kunnon kehittämiseen. Nuorisojaostolla on yhteiset, ohjaajien miettimät tavoitteet toimintakausille em. asioiden toteuttamiseksi. Tämän lisäksi jokaisella ryhmällä on omat tavoitteensa. Myös kilpailullisia tavoitteita on ja niitä muokataan vuosittain. Seuran nuori kuuluu aina johonkin ryhmään ja nuoria avustetaan miettimään ja kehittämään omia tavoitteitaan ym. asioiden suhteen. Tämä tulee esille erityisesti yli 12-vuotiaiden ryhmässä.

Nuoria kannustetaan kilpailemaan. Kilpailutilannetta opiskellaan seuran omissa harjoituksissa ja yhteisillä kisamatkoilla. Näin kynnys kilpailuihin osallistumiseen kenties madaltuu. Kilpailemista ja tuloksia seurataan yleisellä tasolla mutta lapsia ja nuoria ei harjoituksissa aseteta mihinkään ”paremmuusjärjestykseen” kilpailemisen ja pärjäämisen myötä.

Tärkeänä tavoitteena on myös aiemmin mukana olleitten nuorten pitäminen mukana toiminnassa tarjoamalla heille monipuolisia harjoituksia ja muuta yhteistä mielekästä toimintaa ympäri vuoden. Heitä kannustetaan myös osallistumaan ohjaustehtäviin.

Seuramme haluaa saada mukaansa uusia nuoria ja lapsia hauskan harrastuksen pariin. Uusia harrastajia houkuttelemme järjestämällä vuosittaisen suunnistuskoulun. Suunnistuskoulu on myös paikka mistä pyritään värväämään vanhempia mukaan harrastukseen, joko suunnistamaan itse tai tulemaan mukaan ohjaajiksi. Lisäksi syksyisin järjestämme koululaisille mahdollisuuden suunnistusharjoituksiin.

Seuramme ohjaajilla on mahdollisuus osallistua koulutuksiin lähestulkoon innostuksensa ja ajankäyttönsä sallimissa rajoissa. Tämän mahdollistaa myös Ikaalisten kaupungin vuosittain myöntämä koulutustuki, joka korvaa ison osan koulutuskuluista. Tällä hetkellä jokaisessa lasten ja nuorten ryhmässä on vähintään yksi SSL:n ohjaajakoulutuksen käynyt henkilö. Ohjaajiamme on käynyt myös urheilijoiden terveyttä käsittelevissä koulutuksissa. Lisäksi seurassamme on huikeana voimavarana entisiä ja nykyisiä huippu-urheilijoita. Ohjaajat kokoontuvat ohjaajapalavereihin vähintään kolmesti vuodessa.

Käytännön periaatteita toiminnassamme

Harjoituksia järjestetään suunnistuskaudella huhti - syyskuulla viikoittain. Ryhmien ohjaajat suunnittelevat ja toteuttavat harjoitukset suunnitelmansa mukaisesti. Lisäksi seura tarjoaa myös kuntorastit sekä paikallisia harjoitusmielisiä kilpailuja (seuran mestaruuskilpailut ja Sata-Häme-Cupin). Varsinaisen metsäsuunnistuskauden ulkopuolella pidämme torstai-iltaisin saliharjoitukset, tiistai-iltaisin yhteislenkin, sulkapallovuoroja, leirejä ym.

Nuorisojaosto tiedottaa monella tapaa. Nouskin omat nettisivut, www.iknv.fi, pitää sisällään nuorisojaoston sivut mistä voi seurailla mitä milloinkin tapahtuu. Kirjallista tiedotetta välitetään myös sähköpostin kautta eli nuoriso@iknv.fi. Täältä lähtee kuukausittainen tiedote, yksittäisiä tiedotteita tärkeistä esille nousseista asioista sekä erilaiset kilpailukutsut jäsenille. Suunnistuskoululaisille ja Vintiöille annetaan Nouski-passi, joka pitää sisällään paljon yksityiskohtaista tietoa oman ryhmän harjoituksista. Tehotiimiläisillä on oma WhatsApp-ryhmä. Nouskilla on myös Facefook-sivusto. Muista käydä tykkäämässä, niin saat tietoa myös sitä kautta. Lisäksi tiedotusta hoidetaan suullisesti tapahtumien yhteydessä. Tiedotuksesta vastaa tiedotusvastaava.

Harjoituksiin osallistuminen on vapaaehtoista mutta ahkeraa harjoittelijaa palkitaan: suunnistuskoululaiset ja vintiöt saavat kannustepalkintoja sen mukaan, kuinka ovat ottaneet osaa harjoituksiin tai kilpailuihin. Nouski-passin etusivulle kerätään tarroja harjoituksista ja päivämääriä kilpailukerroista. Kun merkintöjä on tietty määrä, niin saa palkinnon oman ryhmänsä ohjaajalta.

Kilpailuihin osallistumista kannustetaan. Kilpailuista tiedotetaan sähköpostiringissä sekä Nouski-passissa. Seuran toimintamaksu sisältää seuran jäsenmaksun lisäksi mm. kilpailumaksut kaikkiin muihin kisoihin paitsi rastiviikoille.

Seuran toiminnassa osallistuminen ryhmiin on maksullista. Ryhmien toimintamaksu vuonna 2017 on 55 euroa. Toimintamaksulla saa:

  - osallistua kaikkiin harjoituksiin ympäri vuoden (kausi on huhtikuusta huhtikuuhun)
  - 14-vuotiaille ja sitä nuoremmille NuoriSuunta-kortin vakuutuksella (=lisenssi)
  - seuran jäsenmaksun
  - vapaan osallistumisoikeuden iltarasteille
  - vapaan osallistumisoikeuden muihin kilpailuihin paitsi rastiviikoille

Seuran varainhankinnassa talkoilla on oleellinen merkitys. Suurimpana vuosittaisena tapahtumana seuramme järjestää kolmiosaisen Jämi-147-kilpailun. Kaudella 2017 järjestämme myös helatorstaina Helarastit, Seitsemisen polkujuoksun elokuun alussa ja uusimpana aluevaltauksena pyöräsuunnistuskisat heinäkuun alkupuolella. Kauden avaustilaisuudessa korostamme talkoiden merkitystä ja kannustamme jokaista vanhempaa osallistumaan ainakin yhteen talkooseen vuosittain.

Palkitseminen

Vuosittain seura palkitsee nuoriaan ja ohjaajiaan pikkujoulujen yhteydessä. Seuraavassa lista jaettavista palkinnoista ja niiden myöntämiskriteereistä:

- Vuoden Nuori kunniakirja ja lahjakortti

Perusteena kilpailumenestys, harjoitteluaktiivisuus ja –määrätietoisuus, saaja yli 10-vuotias

Sinä olet tänä vuonna osoittanut kykysi suunnistuskilpailuissa ja menestyksesi on ollut kunniaksi seurallemme.

- Topin pytty, kunniakirja ja lahjakortti

Perusteena kilpailu- ja harjoitteluahkeruus, saaja alle 10- vuotias

Sinä olet tänä vuonna kehittynyt suunnistajana ja näyttänyt taitosi niin kilpailuissa kuin käymällä ahkerasti harjoituksissa. Sinä olet kunniaksi seurallemme.

Topin pytty on ikuisesti kiertävä palkinto, jota on jaettu vuodesta 2008 lähtien

Topin pytyn saajat saavat ”pikkupytyn” muistoksi palkinnostaan

Ranking-listan nuoret eli Menestynyt nuori (listalta suoraan), kunniakirja kaikille luokkaurheilijoille ja lahjakortti ykkösluokan urheilijoille

Sinä olet tänä vuonna osoittanut kykysi suunnistuskilpailuissa ja menestyksesi on ollut kunniaksi seurallemme.

- Pieni Ponnistaja, kunniakirja

Sinä olet tänä vuonna osoittanut rohkeutesi lähtemällä kilpailemaan.

- Urhea Uurastaja, kunniakirja

Sinä olet tänä vuonna osoittanut sitkeytesi suunnistuksen saloihin tutustumisessa käymällä ahkerasti järjestetyissä harjoituksissa.

- Suuri Seikkailija, kunniakirja

Sinä olet tänä vuonna osoittanut rohkeutta lähtemällä kilpailemaan myös vieraille paikkakunnille.

- Rehti Retkeilijä, kunniakirja

Sinä olet tänä vuonna osoittanut suunnistusharrastuksessasi sellaista iloisuutta, reiluutta ja rehtiyttä toisia suunnistajia kohtaa ja ansaitset tämän vuoksi erityistä huomiota

- Vuoden nuori talkoolainen

Sinä olet tänä vuonna osoittanut kykysi iloisena ja ahkerana talkoolaisena. Työsi on kunniaksi seurallemme.

- Vuoden Vintiö -suunnistaja

Tavarapalkinto eniten suunnistustarroja passiinsa keränneelle Vintiö-ryhmäläiselle

- Vuoden ohjaaja (äänestyksen perusteella)

Organisaatio

Ikaalisten Nouseva-Voimalla on johtokunta, johon kuuluvat seuraavat henkilöt: Kirre Palmi(puheenjohtaja), Tapani Jokela, Tuija Ukkonen, Outi Borgenström, Jukka Pohjonen, Jouni Holmala, Kristiina Oksanen, Vesa Taanila ja Tero Linnainmaa.
Nuorisopuolella toimii nuorisojaosto, jossa puhetta johtaa nuorisovastaava Kristiina Oksanen ja jäseninä ovat kaikki nuorison asioista kiinnostuneet nuoret ja aikuiset. Erityisesti paikalle kutsutaan aina ryhmien ohjaajat sekä tiedotusvastaava sekä johtokunnan jäsenet.

Ryhmissä toimii vastuuvetäjät, joita ovat suunnistuskoulussa Päivi Haavisto, Vintiöissä Kristiina Oksanen ja Mirja Ojanen sekä Tehotiimissä Outi Borgenström ja Harri Vehkalahti. Kaikkien vastuuhenkilöiden yhteystiedot jaetaan Nouski-passin mukana ja ovat löydettävissä myös seuran sivuilta. Suunnistuskoulussa apuohjaajina toimivat Veera Haavisto, Aino-Sofia Juurijärvi ja Jenny Vehkalahti.

Nuorisojaoston organisaatiossa on mukana myös seuraavat vastuutehtävät:
Varustevastaava: huolehtii kierrätyksessä olevista varusteista (kengät, suunnistuspuvut) sekä uusien hankkimisesta. Tätä tehtävää hoitaa Päivi Haavisto
Tiedotusvastaava: huolehtii jaoston sisäisestä ja ulkoisesta viestinnästä. Tätä tehtävää hoitaa Harri Vehkalahti

Pelisäännöt

Pelisääntökeskustelut käydään kauden avaustilaisuudessa, joka on jo usean vuoden ajan pidetty yhteisenä kaikkien ryhmien kesken. Pelisääntökeskusteluun on käytetty mallia, jossa ohjaajat ovat yhteisesti keränneet perusrungon, johon vanhemmat ovat vapaasti saaneet lisätä omia kommenttejaan tai toivomuksiaan. Lopuksi kaikki ovat allekirjoittaneet kaavakkeen. Pelisäännöissä on kiinnitetty huomiota kaikkien huomioimiseen ja hyvän ryhmähengen luomiseen normaalien hyvien käytöstapojen lisäksi.

Toimintamuodot

Vuonna 2017 Nouskin nuorisojaostolla on tarjottavana seuraavat toimintamuodot:

Suunnistuskoulu, joka on tarkoitettu kaikille kiinnostuneille vasta-alkajille. Ryhmässä ei ole yläikärajaa. Suunnistuskoulussa vanhemmat ovat lapsiensa mukana, jolloin kynnys metsään menoon ei muodostu liian korkeaksi. Suunnistuskoulu aloittaa yhteisessä aloitustilaisuudessa huhtikuun puolivälissä ja jatkaa kesäkuun puoliväliin Vintiö-olympialaisiin saakka. Syyskausi alkaa elokuun alkupuolella ja yhteinen päätöstilaisuus muiden ryhmien kanssa on syyskuun loppupuolella. Suunnistuskoululaisia kannustetaan tulemaan myös talvikaudella saliharjoituksiin.

Nouskin Vintiöt, joka on tarkoitettu jo aikaisemmin suunnistuskoulun käyneille. Ryhmään pääsee kun uskaltaa lähteä radalle suunnistamaan ilman vanhempia. Vintiöt ovat iältään pääasiassa 9-12-vuotiaita, mutta ikää tärkeämpi määre on halu ja taito. Vintiö-harjoituksia on huhtikuulta kesäkuulle ja kesätauon jälkeen elokuun alusta syyskuun lopulle. Vintiöt ovat ahkeria talven saliharjoituksissakävijöitä.

Tehotiimi, joka on tarkoitettu Vintiöistä lähteville, suoraa rataa suunnistaville, pääasiassa 13-vuotialle ja sitä vanhemmille. Tehotiimi harjoittelee ympärivuotisesti: heillä on suunnistusharjoitusten lisäksi leirejä, yhteislenkkejä ym. harjoittelua.

Näiden toimintojen lisäksi seuralla on yhteistyötä läheisten suunnistusseurojen, LLL:n ja KanSu:n kanssa leirien merkeissä ja Kyran kanssa yhteisten harjoitusten ja kisamatkojen merkeissä.

 

iknv-net