iknv.fi

Ajankohtaista

Edustuksen Jukola-leiri Hankasalmella

Nouskin edustusryhmä leireili yhdeksän miehen ja miehenalun voimin mennenä viikonloppuna Hankasalmella. Poikkeuksellisen hyvät olosuhteet mahdollistivat perinteisen Jukola-leirin ohjelman sisältäen runsaasti yösuunnistusta.


Pasi Ikosen Kuopio-Jukolan haasteita silmälläpitäen räätälöimä Jukola-harjoituspaketti osoittautui laadukkaaksi, vaikkakin Hankasalmen ja Rautalammin alueen suuret korkeuserot ja metsänparannustyöt aiheuttivat kesäöihin lisää haastetta.

Perjantai-iltana leiri aloitettiin kevyellä 5km yösuunnistusharjoituksella jyrkkäpiirteisellä Hiidenvuorella. Pimeää odotellessa juostiin toinen mokoma kilometrejä maalaismaisemissa.

Lauantaiaamuna siirryttiin Rautalammin puolelle Myhinpäähän, johon saimme sparrausvastustajaksi myös yhden tuoreen Tiomila-voittajan. Treenin saplunana oli pitkät ykkösvälit yhteislähdöllä viestihajonnoin suunnistusvetoina. Tulevan illan harjoituksen raatelevan maaston pelotteet mielessä vauhti pysyi kuitenkin maltillisena.

Lauantai-iltana puoli tuntia auringonlaskun jälkeen asettui 30 karjun rivistö Hankasalmen maankuulun Niinivuoren juurelle Big-Relay-harjoitukseen. K-pisteelle kiihdytettiin 500m 10% ylämäkeä ja loppuradan 6,7km jatkettiin vähintään samalla kaltevuuskulmalla. Maaliin tultiin runsaan 8 minuutin kilometrivauhtia maastoon nähden vähäisin miestappioin.

Sunnuntaiaamuna jatkettiin vielä edellisillan naapurimaastossa, käyrä-, rinne-, ja viestisuunnistusteemalla. Kotiintuomisina kaikille jäi vähintäänkin pienimuotoinen terve pelote tulevan Jukolan maaston vaatimuksista.

iknv-net