iknv.fi

Ajankohtaista

Karppinen ja Knuuttila saivat taidon ja vauhdin kohdalleen Espoossa

Ikaalisten Nouseva-Voima pääsi kahden vaisun viikonlopun jälkeen parempaan vauhtiin, kun Finnspring-suunnistusviikonloppuna katsastettiin urheilijoita Sveitsin EM-kilpailuihin ja juostiin Viestiliigan toinen osakilpailu.


Espoon Korpilammella Vesipuisto Serenan ympäristössä käydyn kisaviikonlopun lauantaina Aleksi Karppinen suunnisti erinomaisesti 15,8 kilometrin radalla kolmanneksi. Vain Kalevan Rastin Hannu Airila ja Tampereen Pyrinnön Elias Kuukka jäivät edelle.

Karppinen sairastui flunssaan viikko sitten, mikä näkyi EM-katsastuskisojen sprintissä ja keskimatkalla. Lauantaina meno oli toista maata.

- Suunnistuksellisesti hyvä suoritus ja tekeminen oli sujuvaa. Fyysisestä vireestä olin epävarma, mutta yritin olla sitä miettimättä. Kun sain edellä lähteneitä kiinni, se antoi uskoa, että vauhti oli hyvä, kaksi minuuttia voittajalle hävinnyt Karppinen tiivisti lauantain suorituksen.

Karppinen

Aleksi Karppinen. Kuva: Seppo Väli-Klemelä.


Mikko Knuuttila täydensi Nouskin menestystä kahdeksannella sijalla.

- Sain juostua ehjän pitkän matkan suorituksen, vaikka radalla oli todella tiukkoja rastivälejä loppuun asti. Siitepölyallergia on hieman aiheuttanut ongelmia alkukauden aikana, joten lauantaiaamun sateen raikastama ilma tuli tarpeeseen ja se näkyi tuloslistalla, hän summasi.

Hyvästä pitkän matkan päivästä huolimatta paikat Suomen joukkueessa EM-kisoissa jäänevät nouskilaisilta haaveeksi. Sen sijaan seuran pitkäaikainen venäläisvahvistus Dmitry Tsvetkov kilpailee Sveitsin Ticinossa toukokuun alussa.

Sunnuntain viesti Tiomilan kenraaliharjoitus

Sunnuntain kolmiosuuksisessaviestissä Nouski oli Paimion Rastin voittoon päättyneessä kilpailussa kymmenes. Ykkösjoukkueella on edelleen varaa parantaa viestisuorituksia, mutta sunnuntai oli selvä parannus kahden viikon takaiseen hylkäykseen päättyneeseen Keväytönviestiin.

Mikko Knuuttila pysyi aloitusosuuden ajan kärjessä vaihtaen neljäntenä. Aleksi Karppinen jatkoi vahvaa suorittamista tullen vaihtoon viidentenä. Suomalaisen kilpailukauden avannut Dmitri Tsvetkov valitteli fyysisesti huonoa päivää joutuen taipumaan muutamalle joukkueelle ankkuriosuudella.

- Sunnuntain viesti toimi kenraalina Tiomilan aloitusosuutta varten ja homma oli alusta loppuun hallussa. Tästä on hyvä suunnata luottavaisena ensi viikonloppuun, Knuuttila kertasi osuuttaan.

Ensi viikonloppuna suunnistetaan ”ruotsalaisten Jukola” eli Tiomila Nynäshamnissa noin 60 kilometriä pääkaupunki Tukholman eteläpuolella. Ikaalisten Nouseva-Voima on sijoittunut kahtena aikaisempana vuonna kilpailussa sijoille 10 ja 15, joten seura taistelee myös lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kymmenen osuuden viestissä sijoituksesta 15 parhaan joukkoon. 

iknv-net