iknv.fi

Ajankohtaista

Jukola-tunnelmia huipun takaa

Nouskin ja muitten paikallisten tuloksia Jukolasta

69. Jukolan viesti ja 40. Venlojen viesti juostiin viime viikonvaihteessa Joensuun kupeessa Enon keskustassa. Kilpailukeskus oli poikkeuksellisesti aivan keskustaajamassa. Toiminnot oli sovitettu kaikilta osin hienosti asutuksen keskelle ja mm. katuverkko olisi taannut toimintamahdollisuudet heikoissakin olosuhteissa. Kilpailullisesti suuri muutos oli lähdössä, joka on normaalisti ollut avara yhtenäinen aukio, nyt se oli kylän asfaltoitu pääkatu, johon mahtui vain 10 kilpailijaa rinnakkain ja sitä juoksutettiin lähes kilometrin verran ennen maastoon menoa. Erikoisuus oli myös se, että mm. molempien viestien lähtömerkki annettiin kirkon kellon kumautuksella.

Huippusuunnistuksen lisäksi Jukolasta on vuosien saatossa muodostunut tapahtuma, jossa mm. erilaiset kaveri- ja työporukat kokoontuvat mittaamaan taitoaan ja kuntoaan. Oivan levikkialueelta tai Nouskissa sekä KyRa:ssa aikanaan vaikuttaneita pihkaniskoja Enon maastossa suunnisti yli 100 henkilöä. Naisten viestiin, jonka osuuspituudet olivat 6,7-6,6-5,8-8,0, lähti kaikkiaan 1273 joukkuetta. Seuraavassa poimintoja paikallisten suunnistajien suorituksista:

Ykkösen lisäksi Nouskilta oli mukana kaksi muuta Venla-joukkuetta, joista kakkonen Emilia Riitaoja, Teija Rauhala, Juulia Vehkalahti ja Kaisa Hankala oli 430. ja kolmonen Ella Turunen, Kirre Palmi, Merja Sarin ja Kristiina Oksanen oli 812. Erikoismaininnan ansaitsee Merja, sillä hän täytti joukkueessa auenneen paikan keväällä alkaneen aikuisten suunnistuskoulun kokemuksella ja suoriutui urakastaan kunnialla. 


KyRa:lla oli kaikkiaan viisi joukkuetta. Ykkönen Mari-Anna Tikkanen, Tiina Paavola, Ennimaria Järventausta ja Elisa Tuomisto oli 241. Triathlonisti Mari-Anna suoriutui urakastaan hienosti, sillä hän oli vaihdossa 61. vain seitsemän minuuttia kärjen jälkeen. Kakkonen Juulia Hirvonen, Tiina Linnainmaa, Milja Asp ja Hanna Niinimäki oli 524, kolmosjoukkue Riikka Sieppi, Suvi Jokipii, Jenna Jyränki ja Taru Suonurmi 522. sekä nelosjoukkue Kristiina Pyhtilä, Sanni Saarinen, Wilhelmiina Liuksiala ja Sari Repo 480. Nelosjoukkueen parhaasta suorituksesta vastasi Wilhelmiina, joka nosti joukkueensa sijoitus lähes 250 sijaa. Viitosjoukkue Marja Jokela, Tarja Vanhatalo-Suonurmi, Sara Mäkelä ja Titta Lehto oli 944. Erilaisissa puulaakijoukkueissa suunnisti lisäksi lukuisia paikallisia pihkaniskoja, joista mainittakoon ainakin Hanna Mäkelä ja sisarusjoukkueessaan suunnistanut Outi Borgenström. Isolähteenmäen perhejoukkueesta 3/4 edustaa seuratasolla Nouskia, viestiä veivät siasarukset Pia, Ida ja Nea sekä äiti Tiina.


Miesten viestiin, jonka osuuspituudet olivat 12,8-14,3-12,3-7,7-7,8-11,1-13,8, lähti kaikkiaan 1555 joukkuetta. Seuraavassa poimintoja paikallisista suunnistajista:


Nouskilla oli kahden huippujoukkueen lisäksi kolme muuta seitsikkoa, joista kolmoseen jäi vielä muutama kovakin kaveri. Kolmosessa suunnistivat Henri Taanila (vaihdossa 114.), Juho-Veikko Hytönen (osuusajoissa 232.), Iivo Kotamäki (osuusajoissa 67.), Rasmus Niinimäki, Erkki Taanila, Jari Niemenmaa ja Antti Alppi (osuusajoissa 149.), joukkue oli maalissa sijalla 211. Nelosjoukkue Matti Kilpi, Tapio Hankala, Timo Narvinen, Matti Äijö, Mika Suojanen, Markku Vaskelainen ja Janne Mäkinen oli 589. Parhaasta osuussuorituksesta vastasi Janne ollen ankkureista 176. Myös Narvisen Timon, osuusajoissa 323., suoritusta voi luokitella onnistuneeksi. Viitosjoukkue Harri Vehkalahti, Herkko Jokela, Simo Köntti, Pasi Hankala, Jukka Pekka Salmela, Heikki Viljanen ja Teemu Lindeman oli 607. Parhaista suorituksista vastasivat JP, Teemu ja Simo ollen osuusajoissa haarukassa 400 – 550.

Kyrös Rastin joukkue Netta Rajamäki, Tuomo Tuomisto, Vesa Suonurmi, Ari Kartaslammi, Seppo Suutarla, Ari Kaurahalme ja Tapio Siren oli 895. Paikallinen Mhy Pirkanmaa suunnisti joukkueella Jouko Lehtinen, Jukka Pohjonen, Raimo Kauppila, Erkko Koivurinne, Aapo Latvajärvi, Juuso Heikkilä ja Lauri Jylänki sijalle 774. Suoritusta voi pitää hyvänä, sillä taakse jäi puolet lähteneistä joukkueista. 


Miesten puolella oli runsaasti muutakin paikallista väriä, joista merkittävin oli Anjalan Topi, joka aloitti hienosti loppuun saakka voitosta taistelleen Kooveen joukkueen vaihtaen sijalla 12 vain 38 sekuntia kärjen jälkeen. Viimevuotisen voiton jatkoksi palkintojen jaossa kaulaan ripustettiin hopeinen lätkä. 

Paikallinen Metsä Board Kyron joukkue Sami Hakala, Petri Huiko, Petri Savisto, Hannu Kyröjoki, Janne Jylhä, Jani Suomalainen ja Juha Niemenmaa oli 953. Nimellä Litran mitta on Hämeenkyrössä oma historiansa ja sen nimissä juosseella joukkueella Vesa ja Eero Enroth, Jukka Kujanpää, Terjo Kallioniemi, Petri Luukkanen, Juha Enroth ja Jarmo Kallio on oma merkittävä historiansa Kyrös Rastin taipaleella. Jukolassa joukkue saapui maaliin sijalla 719. Nouskin entinen puheenjohtaja ja rautainen yösuunnistaja 20 – 30 vuoden takaa, Risto Metsälä vei Tyrwään Voiman viestiä neljännellä osuudella. Nouskin virolaisvahvistukset 2000-luvun alkupuolelta, Andreas Kraas ja Erkki Aadli, veivät SK Saue:n viestiä varsin vauhdikkaasti ollen osuusajoissa sadan parhaan joukossa. JP Vapaniemi vei Metsäkluusterin viestiä kuudennella osuudella.Team Tiuraniemen joukkue Juha Tiuraniemi, Lauri ja Liisa Naskali, Susanna Tiuraniemi, Hanna Hamari, Joonas Jussila ja Karoliina Tiuraniemi saavutti maalilinjan sijalla 1166. 

Vuosia Nouskin värejä kantanut Mikko Patana aloitti kahdeksanneksi sijoittuneen Hiidenkiertäjät sijalla 18 alle minuutin kärjelle jääneenä. Vuosia Nouskin edustussuunnistajina niin ikään juosseet Pasi Pikkarainen, Heikki Laine ja Vesa Hakkarainen verestivät muistojaan puulaakiporukoissa. Verttuun Namikan ankkuroi maaliin tutusti Jari Leppimäki. Lisäksi on vielä tuplaajia eli sellaisia, jotka suunnistivat molemmissa viesteissä ja löytyy varmasti henkilöitä, joiden niemeä ei löydy em. tarinasta. Jukolan tuloksiin voi jokainen halukas perehtyä tarkemmin tapahtuman nettisivuilla. 


Tiedot keräsi ja kirjasi Tapani Jokela

iknv-net